Osana omaa ympäristöä: Luotolaiselämää Rauman saaristossa

Saaristomuistoja saman katon alla

Huhtikuun 23. päivä järjestetty muisteluilta elämästä Rauman saaristosta kokosi Vanhan Rauman korjausrakentamiskeskus Tammelaan salin täydeltä väkeä. Saaristomuistoja heräteltiin vanhojen valokuvien avulla. Tunnelma oli alusta alkaen lämmin ja välitön, tunsihan suurin osa muistelijoista toisensa jo vuosien takaa.

Muisteluillan päätteeksi kulttuuriperinnön ja maisemantutkimuksen opiskelijat sopivat osallistujien kanssa haastatteluaikoja seuraavalle päivälle. Tavoitteena oli tallentaa saaristolaismuistoja ja valokuvia siten, että aineistoa voidaan käyttää tieteellisessä tutkimuksessa vielä vuosienkin päästä. Ensimmäinen tavoite aineiston hyödyntämiselle on saaristolaiskulttuuria esittelevän näyttelyn tuottaminen Nurmeksen Päivärannan navettaan. Suureksi iloksemme kukaan ei kieltäytynyt haastattelusta, ja pari haastattelua tehtiin jo heti iltatilaisuuden päätteeksi.

Päivärannan viimeinen emäntä Hilma Virtanen ja talon kotieläimiä. Kuva: Raimo Syväsen yksityiskokoelma.

Reijo Holmström pikkupoikana 1940-luvulla vasikan kanssa (Kuva Holmströmin yksityiskokoelmasta)

Maastotöillä taustaa muistoille

Muisteluiltaa edeltävän päivän kenttäkurssi vietti Nurmeksessa. Maastotöiden aikana tutustuttiin Puuvallin, Päivärannan ja Pinokarin tilojen pihapiireihin, maiseman muutokseen mm. maankohoamisen ja maankäytön muuttumisen seurauksena sekä maisemanhoitoon.

Haastattelujen jälkeen, keskiviikkona, kurssi vietti vielä yhden päivän Reksaaressa. Reksaareen kuljimme Omenapuunmaan ensin luontopolkua pitkin ja sitten soutamalla Rohelan laituriin. Reksaaressa tutustuttiin Kartun ja Rohelan tiloihin ja Reksaaren maiseman muutokseen sekä Kartunkarin muinaisjäännöksiin.

Monissa muistossa nousee esille saaristossa liikkuminen ja etäisyydet. Etenkin salmien ja sunttien ylitys talviaikaan oli vaarallista. Saarissa kulkemisen tavoitteena olikin paitsi harjoitella maiseman havainnointia, myös kiinnittää haastatteluissa esille tulleita asioita maisemaan.

Monta näkökulmaa samaan saaristoon

” Ja kun sinne tultiin niin sängyn vieressä oli naula ja kello pantiin siihen roikkumaan ja sitä ei sit sinä kesänä sen kummemmin tarvittu.”

Haastateltavillamme on hyvin erilainen tausta suhteessaan saaristoon, mutta muistoissa nousee esille yhteisiä teemoja. Olipa kyseessä sitten syntyperäinen saaristolainen, kesävieraana saareen tullut, huviveneilijä, kalastaja tai sukulaisvierailujen kautta osa-aikainen luotolainen, kiireettömyys ja luonnon ehdoilla toimiminen määrittelivät arjen kulkua. Kiireettömyys ei kuitenkaan tarkoita joutilaisuutta. Työtä kyllä riitti, mutta työtahtia ei säädellyt kello vaan vuoden- ja vuorokaudenaika sekä sää.

Luotolaiset olivat myös itsenäisiä. Toisten tilojen asukkaat tulivat paremmin keskenään toimeen, toiset huonommin. Hyvistäkin väleistä huolimatta itsekseen pärjääminen oli kaikille tärkeätä. Sadonkorjuutyöt, kuten heinänteko ja puinti, tehtiin osittain yhdessä, mutta arjesta selviydyttiin oman väen voimin.

Reino Peippo on liikkunut vaimonsa kanssa saaristossa kymmeniä vuosia. (Kuva: Reino Peipon yksityiskokoelma)

Saarissa retkeily on aina kuulunut raumalaisten, niin luotolaisten kuin kaupunkilaistenkin, harrastuksiin. Kaupungista retkille lähdettiin usein. Luotolaiset retkeilivät useimmiten juhlapyhinä. Myöhemmin 1900-luvulla käytiin tansseissa purjehdusseuran paviljongilla. Ostosten toimittamiseen toi helpotusta 1950-luvulla Möhkö-niminen paatti, joka kiersi rantoja kauppa-auton tapaan.

Luotolaisia ja kaupunkilaisia yhdistää myös kalastus. Kalastus ei ollut pääasiallinen toimeentulon lähde monellekaan tilalle, mutta lisätuloja siitä kyllä saatiin. Kala myös täydensi ruokapöytää. Saaressa asuminen vaati omavaraisuutta, ja kotieläimiä pidettiin yleisesti. Viimeiset lehmät, lampaat, kanat ja hevonen lienevät olleen Päivärannassa.