tiistai 21. elokuuta 2012

Kaivaukset käynnistyvät Kauttualla

Kultturien kerroksia Kauttualla -tutkimusprojekti järjestää yleisökaivaukset ja koululaiskaivaukset Kauttualla, Luistarin läheisyydessä 3.-14.9.2012.

Tutkimusprojektin aikana etsitään lisätietoa Kauttuan keskiaikaisen kylän sijainnista. Tutkimustuloksia hyödynnetään alueelle tuotetuissa PULU-reiteissä sekä muussa opetuksessa ja opastuksessa. Tutkimustulosten pohjalta myös suunnitellaan jatkotutkimusta.

Yleisö ja koululaiset pääsevät mukaan tieteelliseen tutkimusprojektiin kaivamaan arkeologien kanssa Suomen ainoan ns. mustan mullan alueen kätkemää kulttuuriperintöä ja Kauttuan kulttuurimaiseman kehitysvaiheita.

Satakunnan ympäristötiedon teemaviikkoa vietetään 3.-7.9.2012

Satakunnan ympäristökasvatusverkosto järjestää taas ympäristötiedon teemaviikon.
Viikon aikana on tarjolla ympäristöön liittyvää ohjelmaa niin oppilaille kuin opettajillekin. Tutustu teemaviikon tarjontaa blogissa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Vesistö-Alias esittäytyi SuomiAreenassa

Vesistö-aliasta pelattiin SuomiAreenan Promelavalla ja Torilavalla kolmena päivänä, kaksi kertaa päivässä. Pelisessiot kokosivat yhteen 36 poliitikkoa, asiantuntijaa, järjestötoimijaa ja kansalaista Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta miettimään vesistöasioita.

Niin Itämeri-kylässä kuin muuallakin Kansalaistorilla liikkui runsaasti väkeä heti keskiviikko-aamusta alkaen. Yleisön joukkoon viedyt pelisessiot keräsivätkin mukavasti yleisöä ohikulkijoista.

Perjantain yllätysnumerona nähtiin Itämeri-viestijöiden järjestämä flash mob. Katso esitys MTV3:n taltoinnista.

Vesistö-Alias toteutettiin sekä lautapelinä että yleisötilaisuuksiin soveltuvana roll-up versiona.Vesistö-Alias on Lounais-Suomen ympäristökasvatuksen sateenvarjoryhmän ja Satakunnan ympäristötietoisuus- ja -kasvatusverkoston ideoima peli. Sitä on jatkossa mahdollista lainata Lounais-Suomen kouluihin. Vesistö-Aliasta voi päästä pelaamaan myös erilaisissa tapahtumissa.

Vesistö-Aliasta Torilavalla. Kuva: Johanna Rinne/Velho-hanke