tiistai 30. lokakuuta 2012

Satakunnan ympäristötiedon teemaviikoille osallistui satoja lapsia ja nuoria

Satakunnan ympäristötiedon teemaviikkoja vietettiin 3.-14.9.2012.
Teemaviikoilla oli tarjolla kymmeniä työpajoja lukuisten eri teemojen alla.

Työpajojen sisältö oli kohdistettu sekä lapsille että nuorille, aivan pienimmistä päiväkotilapsista lukiolaisiin saakka.

Teemaviikot järjestetään seuraavaksi syksyllä 2013.

Lue lisää teemaviikkojen blogista

Arkeologiset kenttätyöt jatkuivat maatutkauksella

Tutkimuskaivauksella oli syksyn ohjelmassa vielä maatutkaus.
Tutkittavaksi alueeksi valittiin aikaisemman aineiston ja syyskuun kaivausten perusteella päiväkodin tontille johtavan tien suuntainen, suorakulmainen pala peltoa ns. mustan mullan alueelta.
Maatutka lähettää maahan sähkömagneettisia impulsseja. Niiden perusteella voidaan erottaa maan alla olevia rakenteita, esim. talojen perustuksia, vanhoja ojia tms.


Lue lisää kaivausprojektin blogista.

Tutkimusryhmä koolla. Kuvassa vas. FT kaivausten johtaja Kari Uotila Muuritutkimus ky:stä, professori FT Mika Lavento Helsingin yliopistosta, Ulla Moilanen Muuritutkimus ky:stä, arkeologian opiskelija Eva Gustavsson ja yliopisto-opettaja Wesa Perttola Helsingin yliopistosta.   

maanantai 17. syyskuuta 2012

Vuoden 2012 kaivaukset ovat päättymässä Kauttualla

Kauttualla 4.9.-10.9. järjestetyillä koululaiskaivauksilla vieraili noin 200 oppilasta. Lisäksi 4.9.-14.9. järjestettyihin yleisökaivauksiin osallistui toistakymmentä harrastajaa eri puolilta Lounais-Suomea. Myös Päiväkoti Kulkusen lapset vierailivat kaivauksilla useana päivänä.

Vuoden 2012 kaivaukset olivat luonteeltaan koekaivauksia. Niitä täydennetään vielä maatutkauksella.
Kaivauksissa saatiin esille muinaispeltoa sekä hirsiä. Hirret ovat mahdolliseesti jonkin rakennuksen pohjaa, mutta niiden ikää ei voida selvittää ilman radiohiiliajoitusta. Kyseessä on joko rautakautinen asumus tai isojaon myötä hävinneen vanhan kylän asumus.
Muinaispellosta otettujen maanäytteiden avulla voidaan selvittää, mitä kauttualaiset viljelivät vuosien 1000-1300 tienoilla.

Ensimmäinen kaivausvuosi herätti lukuisia kysymyksiä. Kaivauksia onkin tarpeen jatkaa. Rahoitusmahdolisuuksia selvitetään talven 2012-2013 aikana.

Kaivausten johtaja Kari Uotila ohjeistamassa oppilaita seulontapaikalla.

tiistai 21. elokuuta 2012

Kaivaukset käynnistyvät Kauttualla

Kultturien kerroksia Kauttualla -tutkimusprojekti järjestää yleisökaivaukset ja koululaiskaivaukset Kauttualla, Luistarin läheisyydessä 3.-14.9.2012.

Tutkimusprojektin aikana etsitään lisätietoa Kauttuan keskiaikaisen kylän sijainnista. Tutkimustuloksia hyödynnetään alueelle tuotetuissa PULU-reiteissä sekä muussa opetuksessa ja opastuksessa. Tutkimustulosten pohjalta myös suunnitellaan jatkotutkimusta.

Yleisö ja koululaiset pääsevät mukaan tieteelliseen tutkimusprojektiin kaivamaan arkeologien kanssa Suomen ainoan ns. mustan mullan alueen kätkemää kulttuuriperintöä ja Kauttuan kulttuurimaiseman kehitysvaiheita.

Satakunnan ympäristötiedon teemaviikkoa vietetään 3.-7.9.2012

Satakunnan ympäristökasvatusverkosto järjestää taas ympäristötiedon teemaviikon.
Viikon aikana on tarjolla ympäristöön liittyvää ohjelmaa niin oppilaille kuin opettajillekin. Tutustu teemaviikon tarjontaa blogissa.

maanantai 6. elokuuta 2012

Vesistö-Alias esittäytyi SuomiAreenassa

Vesistö-aliasta pelattiin SuomiAreenan Promelavalla ja Torilavalla kolmena päivänä, kaksi kertaa päivässä. Pelisessiot kokosivat yhteen 36 poliitikkoa, asiantuntijaa, järjestötoimijaa ja kansalaista Satakunnasta, Varsinais-Suomesta ja pääkaupunkiseudulta miettimään vesistöasioita.

Niin Itämeri-kylässä kuin muuallakin Kansalaistorilla liikkui runsaasti väkeä heti keskiviikko-aamusta alkaen. Yleisön joukkoon viedyt pelisessiot keräsivätkin mukavasti yleisöä ohikulkijoista.

Perjantain yllätysnumerona nähtiin Itämeri-viestijöiden järjestämä flash mob. Katso esitys MTV3:n taltoinnista.

Vesistö-Alias toteutettiin sekä lautapelinä että yleisötilaisuuksiin soveltuvana roll-up versiona.Vesistö-Alias on Lounais-Suomen ympäristökasvatuksen sateenvarjoryhmän ja Satakunnan ympäristötietoisuus- ja -kasvatusverkoston ideoima peli. Sitä on jatkossa mahdollista lainata Lounais-Suomen kouluihin. Vesistö-Aliasta voi päästä pelaamaan myös erilaisissa tapahtumissa.

Vesistö-Aliasta Torilavalla. Kuva: Johanna Rinne/Velho-hanke

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Vesistö-Aliaksen joukkueet


Joukkueiden tavoitteena on kerätä Itämeri-tekoja selittämällä vesistöasioihin liittyviä sanoja. Vesistö-Aliasta pelataan Aliaksen normaaleilla säännöillä, mutta sanat on muutettu vesistöihin liittyviksi. Alias on sanaselityspeli, eli tarkoituksena on tiettyjen rajoitusten mukaan selittämällä, synonyymejä tai vastakohtia käyttämällä, vihjaamalla jne. saada oma pelikumppani tai pelikumppanit arvaamaan mahdollisimman monta sanakorttien sanaa. 

Pelien ohjelma ja pelaajat
Keskiviikko 18.7.2012:  Promelava, Teema: ENERGIA klo 11.00-11.15
SININEN                                                                                            
VIHREÄ       
Hanna Numminen/lehtori, Meri-Porin lukio
Harri Peltoniemi/ johtaja, Porin yliopistokeskus
Esa Merivalli/ projektijohtaja, Prizztech Oy
Vesa Jalonen / kunnanvaltuutettu, Keskusta
Marja Vieno/ VarELY, projektipäällikkö
Timo Merikallio/tehtaan johtaja, Metsä Fibre

Teema: VESIEN TILA JA VESIENSUOJELU klo 15.00-15.15
SININEN                                                                                            
VIHREÄ       
Liisa Pietola/ ympäristöjohtaja, MTK
Jarkko Laitila/ pj, MTK Satakunta
Anne-Mari Ventelä/ toimialapäällikkö, Pyhäjärvi-instituutti
Aino Launto-Tiuttu / projektipäällikkö, TEHO +
Harri Lehtonen/ kunnallisvaaliehdokas, Sosiaalidemokraatit
Minna-Liisa Salonsaari/kunnallisvaaliehdokas, Vihreät


Torstai 19.7.2012 klo 11.00–11.15: Promelava, Teema: MAISEMA JA KULTTUURIPERINTÖ
SININEN                                                                                            
VIHREÄ       
Maunu Häyrynen/ professori, TY
Pertti Rajala/ maakuntajohtaja, Satakuntaliitto
Hanna Hilden/ kunnallisvaaliehdokas, Kokoomus
Marjo Heino-Fihlman / taiteilija
Timo Juvonen/ ympäristösuunnittelija, Varsinais-Suomen liitto
Pirjo Jaakkola/ kulttuurisihteeri, Eurajoen kunta

Torstai 19.7.2012 klo 13.30–13.45:  Torilava, Teema: KALAT JA KALASTUS
SININEN
Henna Ryömä/ asiantuntija, Pyhäjärvi-Instituutti
VIHREÄ
Raisa Ranta/ kunnallisvaaliehdokas, Vasemmistoliitto
Marrti Komulainen/projektipäällikkö, BalticSeaNow.Info, Turun AMK
Esko Pennanen / projektipäällikkö, Satakuntaliitto
Eeva Sinerjoki/ tutkija, Turun yliopisto
Kari Ranta-Aho/ Kalatalouspäällikkö, VAR ELY


Perjantai 20.7.2012 klo 13.30–13.45: Torilava, Teema: VESILIIKENNE
SININEN                                                                                            
VIHREÄ       
/
Raimo Vahanto/Rauman Rotaryklubi
Pirjo Rinne/ ympäristökasvatuksen koordinaattori, Valonia
Kati Nordman /opettaja, Rauman Freinet-koulu
Sari Repka/ yksikön päällikkö, TY
Sirkka Lehto/ maakunta-arkkitehti, Satakuntaliitto



Perjantai 20.7.2012 klo 15.00–15.15: Promelava, Teema: SUOJELUALUEET JA VIRKISTYSKÄYTTÖ
SININEN                                                                                            
VIHREÄ       
Risto Sulkava/ puheenjohtaja, SLL
Anne Rautiainen/ asiantuntija, Suomen Latu
Yki Räikkälä/ toiminnanjohtaja, Satakunnan Elävän Kuvan keskus ry
Heli Nukki/projektipäällikkö, Porin kaupunki
Hanna Ylitalo/ puistonjohtaja, Metsähallitus
Kari Ylikoski/ ympäristösihteeri, Nakkilan kunta


Viime hetken muutokset pelaajien keskuudessa ovat mahdollisia.