tiistai 2. heinäkuuta 2013

Kauttuan kaivausten tutkimustuloksia esittelevä näyttely avautui 25.6.2013 Porissa ja 1.7.2013 Eurassa

Kulttuurien kerroksia Kauttualla -tutkimusprojektin tuloksia ja tutkimusmenetelmiä esittelevä näyttely on valmistunut. Näyttelyssä esitellään Euran Kauttuan vanhan kylän paikalla vuonna 2012 tehtyjä arkeologisia kaivauksia ja niissä tehtyjä löytöjä sekä kerrotaan kaivauksissa käytetyistä uusista tutkimusmenetelmistä.

Näyttely on esillä

Satakunnan Museossa 25.6. - 1.9.2013 museon aukioloaikoina ( ti-su 11-18, ke 11-20)

Euran kirjastossa 1. – 19.7. kirjaston aukioloaikoina (ma-pe klo 12 – 19) pääkirjaston näyttelytilassa

Viime vuoden tutkimusten koekuopista löydettiin mm. jälkiä rakennuksista sekä merkkejä muinaispellosta. C14- näytteistä saadut tulokset ajoittavat asutuksen ja viljelyn varhaiselle keskiajalle, mutta löytöaineistossa on myös joitakin paloja rautakautista keramiikkaa. Tutkimukset rahoitettiin Jalmari Karhulan säätiön apurahalla.


Kaivaukset Kauttualla jatkuvat tänä kesänä heinä-elokuun vaihteessa. Hanke toteutetaan yhteisöllisen arkeologian keinoin: tärkeä osa kaivausta on vapaaehtoiskaivajien ja arkeologian harrastajien mukana oleminen. Lisäksi koululaisille tarjotaan mahdollisuutta osallistua kaivausleirille neljänä päivänä. Kaivauksilla on muidenkin mahdollista vierailla. Kaivausten kenttätöiden ajankohta on 29.7.–9.8., mukaan kaivamaan on edelleen mahdollista ilmoittautua. Lisätietoja tutkimushankkeesta ja ilmoittautumisohjeet löytyvät hankkeen blogista osoitteesta http://kerroksiakauttualla.blogspot.fi/
Yleisökaivauksille paikat ovat täyttymässä, arkeologialeirillä sen sijaan on edelleen runsaasti tilaa.
Tutkimusten edistymistä voi seurata myös facebookissa (KulttuurienKerroksiaKauttualla).


Tämän vuoden tutkimukset rahoitetaan Pyhäjärviseutu ry:n kautta EU:n Leader -ohjelmasta. 
Euran kirjaston näyttelytiloissa voi tutustua kaivauspaikalta löydettyihin rahoihin 1500-, 1600-, 1700- , 1800- ja 1900- luvuilta.

 

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Selkämeren kirjoituskilpailun parhaat työt palkittiin 17.6.2013 Merikarvialla

Suuren suosion saavuttaneeseen Minun Selkämeren -kirjoituskilpailuun osallistuttiin kaikkiaan 157 kirjoituksella. Viisi parasta kirjoitusta julkistettiin tänään 17.6. Merikarvialla Kesän avaus -tapahtuman yhteydessä.

Kirjoituksissa pohdittiin Selkämeren merkitystä kirjoittajille, ja ne koostuvat omakohtaisista lapsuus- ja nuoruusmuistoista, elämästä Selkämerellä, elävistä muistoista sekä tarinoista.

Palkitut kirjoittajat ja tuomarit Ihanan kannella Ouran saaristossa


Viiden parhaan kirjoituksen joukkoon valikoituivat jaetulla ensimmäisellä sijalla Päivi Luosman (Rauma) Ukki ja Jari Taipaluksen (Pori) Elämää aaltojen takana. Kolmantena palkittiin Marko Östmanin (Rauma) Neljän polven aallot, neljäntenä Eeva-Leena Vaahtion (Luvia) Selkämeri – Minun Mereni ja viidentenä nimimerkki Reeja Dasmoen (Turku) Se (lkä) meri. Kunniamaininnan saivat myös Kalevi Näyrän Salakivi Selkämeressä, Emma Elliotin Mumier och havsmonster i Axmarby, Margit Meriläisen Minun Selkämereni, Sirkka Talvimon  Souda ja huopaa ja Arvo Tuomisen Minun Selkämereni: Ensi tutustuminen.

"Valinta ei ollut helppo, sillä kirjoitukset olivat todella korkeatasoisia. Yritimme löytää kärkeen erityyppisiä kirjoituksia. Tarinoissa oli käsitelty Selkämerta taitavasti: nähdyn, eletyn ja koetun kautta. Teksteistä heijastuu syvä kiintymyssuhde Selkämereen ja sen luontoon", kuvailee toinen kilpailun tuomareista, kirjailija Pirkko Saisio.  

Minun Selkämereni -kirjoituskilpailuun osallistuttiin pääosin Selkämeren alueen kunnista. Yksi kirjoituksista saapui jopa New Yorkista asti. Myös Ruotsista ja Lapin Ivalosta kirjoitettiin. Osallistujia oli koululaisista eläkeläisiin.

Kilpailun kirjoitukset arvioi ensin esiraati, jonka jälkeen ne siirtyivät tuomareiden, kirjailija Pirkko Saision ja Tapio Koivukarin arvioitavaksi. Kilpailun suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Lue lisää kirjoituskilpailusta Luontoon.fi -palvelussa.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Kauttualla järjestetään yleisökaivaukset ja arkeologialeiri koululaisille

Kulttuurien kerroksia Kauttualla -tutkimusprojekti jatkuu tänä kesänä.

6.-9.8.2013 järjestetään arkeologialeiri 10-15 –vuotiaille.
Leirillä ollaan päivittäin klo 10-15, yöksi mennään kotiin. Leirillä osallistutaan arkeologisille kaivauksille tutkijoiden kanssa. Kaivausten tavoitteena on löytää Kauttuan vanhan kylän paikka. 


Yleisökaivaukset järjestetään Euran Kauttualla 29.7.-9.8.2013.
 Kaivaukset alkavat  aamulla klo 9.00 ja iltapäivällä lopetellaan noin klo 15.00. Aamulla kokoonnutaan kaivauspaikalla, päiväkoti Kulkusen vieressä. (autoja ei saa jättää päiväkodin pihaan, jotta pelastustie ja huoltoreitti pysyy avoimena, vieressä sijaitsevalla matonpesupaikalla on tilaa).

Arkelogialeirille ja yleisökaivauksille ilmoittaudutaan Euran kunnan www-sivuilla osoitteessa
http://www.mmanual.com/ilmoittautuminen/eura/html/default.asp

Valitse alasvetovalikosta kulttuuritoimi -> arkeologialeiri tai yleisökaivaukset -> haluamasi päivä.

Sekä yleisökaivauksille että arkeologialeirille voi osallistua yhtenä tai useampana päivänä. 

Tervetuloa! 

torstai 6. kesäkuuta 2013

Näyttelyn avajaisia vietettiin kauniissa kesäillassa

Nurmeksen saaressa sijaitsevn Päivärannan tilan navetassa avautui eilen illalla Pruukataan sanoa että meil on suolavettä suonissa -niminen näyttely. Lämmin kesäsää kruunasi mukavan tilaisuuden ja saaressa viihdyttiin pitkälle iltaan.
Avajaisissa muisteltiin kesiä Päiväranssa. Kuvassa Pä'ivärannan viimeisen emännän, Hilma Virtasen sukulaisia kertomassa, miten taloa asuttiin.

Avajaisiin päästiin tyynessä kelissä

Pihakahvit. Paikalla on muistojen mukaan ollut tanssilavakin. Päiväranssa käytiin kesäpäivää viettämässä erilaisten yhdistystenkin merkeissä, esimerkiksi VPK teki saareen miehistön kesäretkiä.

Kaupungingeodeetti Juhani Korpinen toivotti vieraat tervetulleiksi.

Näyttelyn ripustuksesta vastannut Minna Karru piti avajaispuheen.

Kuvista tunnisteltiin tuttuja maisemia ja kasvoja.

Avajaisista olisi saanut talteen vielä toisen näyttelyn verran muistoja avajaisvieraita kuuntelemalla.


Keväällä 2012 Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen ja maisemantutkimuksen opiskelijat tutustuivat kenttäkurssillaan Rauman saaristoon Nurmeksessa ja Reksaaressa.

Kurssiin liittyen kerättiin raumalaisten saaristomuistoja. Tammelan salissa järjestetyssä muisteluillassa löytyi mainioita haastateltavia, joilla oli paljon kerrottavaa saariston elämästä, kuten tämä muisto Puuvallin isännästä: "Se saatto panna suunnilleen kokonaisen ahvenen toisesta suupielest sisään ja sylkeä ruodot toisest pielest. Perkas sen suussaan".

Näistä talteen kerätyistä muistoista alettiin keväällä 2013 koostaa saaristolaiselämää esittelevää näyttelyä Nurmeksen saareen yhteistyössä Rauman kaupungin ympäristöviraston kanssa. Näyttelyä kokosivat opiskelijat Hanna Jaakola, Minna Karru, Johanna Koskinen, Iiro Lehtonen, Sade Marila, Pauliina Paajanen ja Eeva Tuomela. Ryhmää ohjasivat Riina Haanpää, Laura Puolamäki ja Eeva Raike.

Näyttely on yleisölle avoin Nurmeksen saaressa koko kesän ja siihen saa vapaasti käydä tutustumassa.

Saaristoelämää käsitellään kuvin ja muistelijoiden sitaattien avulla, näyttelyssä käydään läpi ihmisen elämänkaari lapsuudesta vanhuuteen sekä työntekoa ja vapaa-ajan viettoa saaristossa. Muistelijoina ovat olleet Markku Aikko, Reijo Holmström, Ritva Hori, Sirpa ja Jorma Liukkonen, Reino Peippo, Raimo Sundelin, Taisto ja Lea Syväkari, Arja Vahteristo, Raimo Virtanen ja Eeva Winter.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Työn alla näyttely: Pruukataan sanoa, että meil on suolavettä suonissa

Keväällä 2012  Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen ja maisemantutkimuksen opiskelijat tutustuivat kenttäkurssillaan Rauman saaristoon Nurmeksessa ja Reksaaressa. Kurssiin liittyen kerättiin raumalaisten saaristomuistoja.  Tammelan salissa järjestetyssä muisteluillassa löytyi mainioita haastateltavia, joilla oli paljon kerrottavaa saariston elämästä. 
Näistä talteen kerätyistä muistoista alettiin keväällä 2013 koostaa saaristolaiselämää esittelevää näyttelyä Nurmeksen saareen yhteistyössä Rauman kaupungin ympäristöviraston kanssa. 
Minna Karru ripustaa näyttelyä navetassa

Päivärannan tilan navettaa on valmisteltu näyttelyä varten jo talvitöinä. Rauman kaupungin saaristoisäntä Uula Jänkävaara korjasi navetanvintin lattian ja siivosi tilat suurimmalta osaltaan. Keväällä näyttelyn suunnittelun ja ripustuksen yhteydessä työ vietiin loppuun. 

Ripustuksen suunnittelua ei niin lämpimänä ja tyynenä päivänä huhtikuussa 2013
 Näyttelyä kokosivat opiskelijat Hanna Jaakola, Minna Karru, Johanna Koskinen, Iiro Lehtonen, Sade Marila, Pauliina Paajanen ja Eeva Tuomela. Ryhmää ohjasivat Riina Haanpää, Laura Puolamäki ja Eeva Raike.

Alakerran näyttelytila ennen loppusiivousta

Navetan vintin näyttelytilaa siivotaan


Jotain vanhaa, jotain uutta




tiistai 30. huhtikuuta 2013

Kerro meille Eurajoesta


Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma järjestää 
maanantaina 6.5.2013 klo 18.00-20.00 Panelian seuratalolla 
muisteluillan Eurajoesta. Illan aikana katsotaan valokuvia ja pohditaan yhdessä keskustellen mm. Panelian alueelta vuosien varrella kerättyjä paikannimiä ja niiden selityksiä. Nimistöä säilyttää Kotimaisten kielten keskuksen Paikannimikokoelma.
Seuraavana päivänä muistelua jatketaan haastattelujen yhteydessä. Talteen halutaan kertomuksia arjesta ja elämästä Eurajoen varrella, sekä tietoa Eurajoen merkityksestä ihmisille niin toimeentulon kuin virkistäytymisen kannaltakin. 
Tavoitteena on tallentaa jokimuistoja siten, että aineistoa voidaan käyttää tieteellisessä tutkimuksessa vielä vuosien päästäkin.
Kutsussamme olevaa kuvaa vuodelta 1959 on jo kommentoitu facebookin Panelia-ryhmässä näin: "
Erikoista tässä kuvassa on se, että se on peilikuva. Kuvassa näkyvä rakennus on jo purettu. Sama kuva on myös Panelia - kiuaskylästä kaupungiksi -kirjassa s. 150"
Mitä sinä voisti tästä kertoa? Mnkä kuvan halkuaisit näyttää? Tule seuratalolle tai kommentoi blogia!
 Kahvitarjoilu.

Tervetuloa!