"Osana omaa ympäristöä hanke on toimintansa aikana pyrkinyt lisäämään ympäristötuntemusta erilaisin keinoin ja erilaisten toimijoiden kanssa" kirjoittaa hankkeen johtaja Eeva Raike julkaisun esipuheessa.
Julkaisu on luettavissa Doria-palvelun kautta.
Julkaisusta on myös otettu pieni painos. Kirjoja voi tiedustella Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman toimistosta.
torstai 4. syyskuuta 2014
Osana omaa ympäristöä -julkaisu on valmis
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Satakunnan ympäristötiedon teemaviikko käynnissä
Satakunnan ympäristötiedon teemaviikko tarjoaa monenlaista tekemistä
koululaisille ja kansalaisille. Tänä vuonna ympäristöviikko ottaa
varaslähdön jo 30.8., jolloin vietetään Lähivesipäivää.
Lähivesipäivänä käynnistyy uusi satakuntalainen, kaikille tarkoitettu haastekampanja!
Tule mukaan #lähivesihaaste.
Osana omaa ympäristöä tuottaa teemaviikolle kalakiertueen Lähivesihaasteen merkeissä. Kiertueen järjestää hankkeen osatoteuttaja Pyhäjärvi-instituutti.
Lähivesipäivänä käynnistyy uusi satakuntalainen, kaikille tarkoitettu haastekampanja!
Tule mukaan #lähivesihaaste.
Osana omaa ympäristöä tuottaa teemaviikolle kalakiertueen Lähivesihaasteen merkeissä. Kiertueen järjestää hankkeen osatoteuttaja Pyhäjärvi-instituutti.
maanantai 5. toukokuuta 2014
Mahdollisuus tutustua Kiukaisten kulttuurin asuinpaikalla tehtäviin kaivauksiin Harjavallassa 14.5.
Nyt on tarjolla ainutlaatuinen tilaisuus tutustua Harjavallassa, Bolidenin tehdasalueella sijaitsevaan kaivaukseen.
Kraakanmäen Kiukaisten kulttuurin aikainen asuinpaikka löydettiin viime syksynä Boliden Oy:n uuden hienokuonan läjitysalueen inventoinnissa. Koko asuinpaikka tutkitaan ja kaivetaan pois läjitysalueen alta.
Boliden järjestää asiasta tiedotustilaisuuden, jonne on vapaa pääsy. Paikalla on asuinpaikan tutkimuksista kertomassa kaivauksia johtava arkeologi Petro Pesonen Museovirastosta.
Lisäksi tilaisuudessa esitellään Bolidenin läjitysalueen rakennustöitä. Kaivaus sijaitsee tehdasalueella, joten siihen voi tutustua vain tämän vierailun yhteydessä.
Kokoontuminen Bolidenin kerhotalolla 14.5. klo 18.00.
Kerhotalon osoite on Teollisuuskatu 1.
Kerhotalolta on bussikuljetus kaivaukselle.
Kraakanmäen Kiukaisten kulttuurin aikainen asuinpaikka löydettiin viime syksynä Boliden Oy:n uuden hienokuonan läjitysalueen inventoinnissa. Koko asuinpaikka tutkitaan ja kaivetaan pois läjitysalueen alta.
Boliden järjestää asiasta tiedotustilaisuuden, jonne on vapaa pääsy. Paikalla on asuinpaikan tutkimuksista kertomassa kaivauksia johtava arkeologi Petro Pesonen Museovirastosta.
Lisäksi tilaisuudessa esitellään Bolidenin läjitysalueen rakennustöitä. Kaivaus sijaitsee tehdasalueella, joten siihen voi tutustua vain tämän vierailun yhteydessä.
Kokoontuminen Bolidenin kerhotalolla 14.5. klo 18.00.
Kerhotalon osoite on Teollisuuskatu 1.
Kerhotalolta on bussikuljetus kaivaukselle.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
Kysy tutkijoilta – me vastaamme!
Kulttuurien kerroksia Kauttualla -tutkimushankkeen yleisöseminaarissa 12.4. käsitellään myös yleisöä erityisesti
askarruttavia kysymyksiä.
Kysymysten teemojen toivotaan liittyvän seminaarin ja
Kulttuurien kerroksia Kauttualla –tutkimusprojektissa tehtyjen arkeologisten
tutkimusten teemoihin.
Pyydämme lähettämään kysymykset etukäteen, 7.4. mennessä
sähköpostilla os. llpuol at utu.fi
tai
hankkeen sivulla facebookissa kommenttina
sähköpostilla os. llpuol at utu.fi
tai
hankkeen sivulla facebookissa kommenttina
Vastauksia julkaistaan seminaarin jälkeen blogissa.
maanantai 24. helmikuuta 2014
Makrofossiili – ja luuanalyysien tuloksia Kauttuan vanhan kylän paikan kaivauksilta vuodelta 2013
Dosentti Terttu Lempiäisen (Turun Yliopisto) analysoi Kauttuan kylän paikan
kaivauksien tutkimuksissa otettuja maanäytteitä. Näytteistä paljastui vanhoja viljanjyviä ja rikkakasvien
jäännöksiä. Kaivauksissa esille tulleen, hyvin säilyneen puulattian alla oli maakerroksessa jäänteitä
ohrasta, rukiista ja vehnästä. Peltokerroksen kyntöurista saatiin talteen
muutamia jauhosavikan jäänteitä.
Puulattiia kaivetaan esille 6.8.2013 |
Tohtori Auli Bläuerin tekemissä osteologisissa tutkimuksissa
analysoitiin kylän paikan kaivauksilta esille tulleet luut. Aineistosta tunnistettiin
naudan, lampaan tai vuohen, sian, hevosen, koiran, näätäeläimen, ihmisen
(hammas), kanalinnun, ahvenen, kuhan, hauen ja särkikalojen luita. Varsinaisen
asutuskerroksen alta, vanhimmasta peltokerroksesta, saatiin talteen hevosen, sian
ja lampaan / vuohen luita.
Seulalla luita löysivät myös kaikkien nuorimmat tutkijat |
Sekä luuaineistosta että kasvijäänteistä lähetetään
parhaiten säilyneet näytteet ajoitettavaksi Helsingin yliopiston ajoituslaboratorioon.
FT Kari Uotila
maanantai 10. helmikuuta 2014
Kirjoituskilpailun satoa: Meren selässä elän
MEREN
SELÄSSÄ ELÄN
Antti
Väre
Iän karttuessa ovat upean Selkämeremme ja oman kotisaaristomme esteettiset puolet
tulleet tärkeämmiksi. Enää en mieti sinne hiljalleen puksutellessani, että mistähän ne pulskimmat heinurit aamulla löytyvät tai mitenkähän pääsisi kulkemaan hieman nopsemmin.
Merikarvialais-mallisella puupaatilla ja Bernhard-koneella pääsee puolessatoista tunnissa perille ja siinä sivussa on aikaa silmäillä luontoa ja nauttia merellisistä näkymistä ja aistihavainnoista. Aikaa on ihailla meren selällä, miten maapallon
pyöreyden voi todeta kaareutuvasta horisontista ja kuinka
luodot “kummaavat” eli kangastuksina
nousevat taivaalle alassuin. Meri on myös joka päivä erilainen.
Valaistus ja säätila luovat sille uudet värit ja luonteen joka kerta, kun aalloilla matkaa
tekee.
Äitini
muisteli äskettäin suvea 1965, kun ensi kertaa keinuin meren aalloilla. Olimme
isäni putput-paatissa matkalla Ouran saaristoon, rakenteilla olevalle
mökillemme. Minut oli pakattu tiiviisti koppaan vällyjen alle, etten vain saisi
vetoa ja merivettä päälleni. Aprikoin, lieneekö meren kohina jo tuolloin
iskostunut päähäni pysyvästi. Toinen syy rakkauteeni merimaailmaan
juontuu varmasti äitini puolelta, kuin verenperintönä. Hän syntyi 87
vuotta sitten Bergholman eli täkäläisittäin Päriholman kivikkoisen saareen
Merikarvian ja nykyisen Porin rajalla. Luodon kasvattina äiti pääsi jo
teini-ikäisenä veljiensä omistamaan Anna-halkokaljaasiin kokiksi ja jopa
ruoriin seilaamaan Selkämerta ja Pohjanlahtea ristiin rastiin.
Perheeseemme
ei uutta venettä hankittu vanhan hajottua ja isäni mökki-innostus lopahti.
Paluuni tuohon karuun, mutta kolkon kauniiseen saariluontoon tuli
ajankohtaiseksi vasta vuosikymmen myöhemmin, mutta epäonneksi isäni ehti myydä
komean kalliosaaren mökkitontteineen. Vietin siellä vielä vuoden 1974
juhannuksen ollessani yhdentoista. Epämieluisana se viikonloppu mieleen
jäi, koska olimme sinne siskoni ja hänen poikaystävänsä kanssa menneet vanhan
kalastajan mukana rääkipaatilla, eikä takaisin päästy muulla kuin samalla
sovitulla kyydillä. Sattui niin, että nuoripari kai aikoi osin lemmellä
kuitata eväspuolen ja mukaan oli tullut vain pari leipää ja pieni voirasia.
Yritimme hengenpitimiksi onkia ruokamme rantakiviltä. Ensin piti kalastaa
kivinilkkoja ja kymmenpiikkejä syötiksi. Me kolme Robinson Crusoeta
pyydystimme muutaman ahvenenkörrin, mutta pahaksi onneksi sain ruodon
kurkkuuni ja se haittasi viimeisen yön uinailua aika lailla. Aamulla se
jotenkin irtosi ja kotiinkin lopulta päästiin, äidin ruokien ääreen.
Yläasteella tapasin pari pojankossia, jotka olivat jo
tuttuja Ouran-kävijöitä ja heillä oli paatit ja
vehkeet. Koko 80-luvun alun vietimme viikonloput Ouran mökeillä ja viikejä, sunteja sekä luotoja koluten -
aina jäittenlähdöstä niiden tuloon.
Haahkan- ja sorsanmetsästys autioilla
ulkoluodoilla oli jännittävää puuhaa, vaikka
joskus jouduttiin miltei käsikopelolla
luovimaan pois hernerokkasumussa. Koskaan emme haavereita kärsineet, emmekä laidan yli
pudonneet.
Kesäaika
meni lähinnä huviajellen mökiltä toiselle ja muiden nuorten kanssa ilakoiden. Provianttia
saatiin aina jostakin, kun kalasoppaa oli monesti tarjolla iso kattilallinen;
olihan väkeäkin joskus parisenkymmentä koolla. Isoja, kymmenkiloisia
lohia sai silloin tällöin kalastajilta suoraan paatista ja
keitettinpä
joskus haahkan- tai värtynmunia
pahempaan nälkään.
Paljon on täälläpäin porattu merimetsoista ja niiden tuhoamista luodoista.
Liika on liikaa ja tottahan niiden rajuun rajoittamiseen on ryhdyttävä, jos tulevat
liian runsaslukuisiksi. Nyt Merikarvian edustalla liitelee monisatapäisiä skarvilauttoja,
mutta ensimmäisen mustankomean linnun havaitsin joskus 80-luvun
alkuvuosina sorsastusreissulla, kun kaverini tärskäytti sellaisen alas Stakin saaren takarannalla.
Harvinaisia ne tuolloin olivat, ehkä jopa rauhoitettuja.
Merikotkakin tuolloin oli rariteetti ja nyt ne on saatu tänne pesimään monivuotisen rauhoituksen ja
talviruokinnan avulla. Muistan Pookikarissa lojuneet sianruhot, joilla kotkia
evästettiin.
Luontokuvaajat näpsivät aterioivista linnuista kuviaan
puisen pookin sisällä istuen.
Ouran kivinen kauneus ja luonnon monimuotoisuus ottaa ja vie
mukanaan. Se on kuin paljon puhuttu lapinhulluus. Luotojen sokkeloisuus ja
toisaalta saarten takana avautuva aava Pohjanlahti ovat melkoinen kontrasti. Länteenpäin mentäessä vastaan tulee kungariket Sverige,
mutta etelässä siintävät
Porin Tahkoluodon voimalaitos ja Reposaaren tuulivipperät.
Joskus voi Stakin uloimmalta mäeltä
nähdä, kuinka Otamon kalkkilouhoksen tornin
valo tuijottaa itähorisontissa.
Pohjoiseen tiiraillessa erottuu Yttergrundin punavalkoinen majakka
Kristiinankaupungin puolella.
Botaniikasta kiinnostuneet löytävät Ouran luodoilta ja isommista
saarista kosolti tutkittavaa ja kasvimaailman harvinaisuuksia. Eläinmaailma on lähinnä lintusellaista, tosin kalastajien harmiksi ovat ilmestyneet
ahnaat ja pelkäämättömät
hylkeet. Itse olen nähnyt
vain yhden ja sekin nosti päätään kunnan venesatamassa; viiden metrin
päässä se sukelsi, kun olin sitä hälytetty kuvaamaan.
Ihminen on pieni olento ja kun
seisoo pauhaavan avomeren äärellä paljaalla kalliolla, naama vasten 30 metrin
sekuntivauhtia ploosaavaa tuulta, sen aistii joka solullaan ja silloin tuntee
elävänsä. Suolaiset pärskeet päin pläsiä vain tehostavat vaikutelmaa. Siinä kokee kuin puhdistuvansa, ei tarvitse murehtia
maailmaa eikä arjen ankeutta. On vain luonto ja ihminen itse sen
pikkuruisena osana.
Edesmennyt professori ja
Merikarvian poika Arvo Salo määritteli asian
sanoen “Oura on sielua liki”. Sen
allekirjoitan, koska tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)